Varhainen aamu herättää auringonsäteillään mut tänäkin aamuna. Pitkästä aikaa oon hereillä ennen kahtatoista tuntematta sen suurempaa väsymystä. Juon kupin kahvia ja teen hiuksista huolettoman nutturan päälaelleni. Hetken istun keittiössämme katsellen ulos Maria Menan soidessa taustalla. Ensimmäisiä päiviä tänä kesänä, kun oon kerinnyt pysähtyä hetkeksi ihmettelemään kesän kauneutta, nauttimaan arjen yksinkertaisuudesta, ja ihmettelemään sitä miten nopeasti kesä on vierähtänytkään. Kun suljen silmät, mielessä välähtää yksittäisiä unohtumattomia hetkiä, niitä kesän kohokohtia. Valmistuin lukiosta, olin kauniissa kesähäissä, lensin maailman toiselle puolelle ystäväni kanssa Singaporeen, suutelin Marina Bayn portailla, rakastuin matkalaukkuelämään sekä rentouduin Balin valkoisilla hiekkarannoilla. Nautin syvällisistä keskusteluista aamun varhaisina tunteina, olin isosena huippuriparilla, asuin ensimmäistä kertaa yksin Helsingissä, sain uusia ystäviä, nauroin liikaa sekä kävin yöuinnilla.
Matkustin ruokakärryillä Ryttylän yössä, makasin keskellä maantietä ja tajusin miten ihania ihmisiä mun ympärillä oli. Ennen kaikkea elin hetkessä, mursin käteni ja istuin kuusi tuntia päivystyksessä nukkuen ystävän olkapäätä vasten. Tiivistettynä mä tunnen silti olevani niin onnellinen ja siunattu. Joskus sitä vaan tajuaa että myös hetkittäiset elämän vaikeatkin vaiheet kuuluu matkan varrelle. Joskus pitää myös harjoitella pysähtymistä, sitä että osaa rauhoittua kiireen jälkeen. Hyvää alkavaa viikkoa!
