My heart beating, my soul breathing - I found my life when I laid it down

9.helmikuuta 2015. Miten kauan siitä tuntuukan olevan. Kuudessa kuukaudessa on todella tapahtunut suuria muutoksia. Nykyään lauleskelen Seinäjoen kaduilla yksin kävellessäni kotiin yövuoron jälkeen, ja käyn alakerran lähikaupasta hakemassa croisantteja aamu-unisena piristääkseni arkeani. Välillä tuntui siltä, että oikeastaan kadotin sen kirjoittamisen ilon, ja syyn miksi todella rakastin tätä. Se että ajattelee paljon, pyrkii näkemään ihmisten sanomattomien sanojen taakse, tarkkailee paljon ympäristöään ja haluaa löytää jokaisesta ihmisestä jotain ainutlaatuista on äärettömän avartavaa. Mutta se on myös omalla tavallaan välillä uskomattoman raskasta.

Joskus toivoisin etten olisi ihan näin yliajattelija, herkkä erilaisille tunnetiloille ja voisin hetkeksi painaa off-nappulaa sille ajatuksenvirralle, joka virtaa lävitseni päivän aikana kohdatessani työssäni erilaisia ihmisiä erilaisista elämäntilanteista. Joskus tuntuu siltä, että helpommalla pääsisin jos antaisin vaan elämän kuljettaa. Sitä olen oikeastaan opetellut viimeiset viikot. Luottamista tulevaan, tähän hetkeen ja kaikkivaltiaaseen Luojaan joka tietää kaiken. Olen opetellut sanomaan ei, ja sanomaan useammin kyllä niille asioille joilla on todella merkitystä itselleni. Maaliskuun alussa mulle tarjoutui mahdollisuus muuttaa takaisin lähemmäs mun kotipaikkakuntaa vanhempieni luoksi. Hetken aikaa, se tuntui hyvältä. Mutta kaipasin jo omaan kotiin, omaan asuntoon. Uuteen kaupunkiin. Tulin kotiin hetkeksi aikaa miettimään seuraavia siirtojani, saattelemaan rakkaan ystävän kohti toista mannerta, ja miettimään mitä oikeastaan seuraavaksi elämältä halusin.

Edelleen hämmästelen tätä kaikkea tapahtunutta, miten suhteellisen lyhyessä ajassa löysin Seinäjoelta työpaikan, oman asunnon, sekä ihmisiä ympärilleni joiden kanssa koin silloin muutama kuukausi takaperin, ja koen tänäänkin voivani olla täysin oma itseni. Matka siksi ihmiseksi joka olen, ja miksi haluan tulla on vasta alkanut. Löysin seurakunnan, jossa tapaan viikoittain upeita ihmisiä, koen yhteyttä, niin naurua, kuin ylitsevuotavaa iloa ja kiitosta siitä mistä saan olla osallinen tänään. Löysin Houmista kodin. Viimeiset kuukaudet eivät silti suinkaan oo olleet joka hetki helpoimmasta päästä. Muutoksien mukana tulee pysähdyttyä monesti miettimään kuka sitä on, ja kyseenalaistamaan kulunutta elämää. Samalla uskon sydämessäni, että juuri ne elämän vaikeimmat ja pelottavimmat askeleet tarjoavat meille mahdollisuuden rakentaa jotain uutta, tehdä asioita toisin, ja ehkä valita eri tavalla. 

On stressaavaa muuttaa toiselle paikkakunnalle, sillä jokin aina muuttuu. Uskon, että jokainen joka on muuttanut kerran pois alkuperäiseltä paikkakunnaltaan ymmärtää - ettei sen jälkeen elämä ole enää samanlaista. Olen jutellut monien ihmisten kanssa siitä miten vaikeaa on elää elämää kahdella paikkakunnalla. Miten monet kokevat sen vastuun raskaana, joka tulee muuttaessa muualle esimerkiksi ystävyyssuhteissa. Koska me ihmiset opimme sen jalon taidon olla stressaamatta olematta kuitenkaan välinpitämättömiä? Kello on kohta kolme, katsoessani pienestä 24m2 yksiön ikkunastani ulos, nään ihmisten virtaavan ulos paikallisesta yökerhosta, humaltuneina, hetken niin kaukana todellisuudesta, ehkä hetken rakastuneina. Rakkaus. Uskomattoman vahva tunne - joka saa ihmisen tuntemaan hetken toivoa, hetken sitä että joku välittää. Alan vähitellen ymmärtää, miksi suurinosa musiikista kertoo rakkaudesta. Mikään muu, ei vaikuta meihin niin syvästi kuin se että joku sanoo rakastavansa meitä juuri sellaisena kuin olemme. Mikään muu ei satu meihin niin paljon kuin tunne hylätyksi tulemisesta. Huomiseen! :-)