The 1st lesson of love is always the hardest

Olin tänään taas vaihteeksi junassa matkan päällä Helsingistä Riihimäelle. Olin unohtanut kuulokkeeni kotiin. Oli pitkästä aikaa outoa vain kuunnella ihmisten puheensorinaa, arkipäiväisiä asioita, työkiireitä ja ihmissuhdehuolia. Kuuntelua, puheenvuoroja ja pitkiä keskusteluja. Ihmisillä on tarve tulla kuulluksi. Tarve tulla ymmärretyiksi ja huomatuiksi. Tarve tulla rakastetuiksi. On mielenkiintoista miettiä, että jokainen ihminen etsii usein alitajuntaisesti tai huomaamattaan toisesta ihmisestä jotain joka täyttäisi meidän vajavasia kohtiamme, jotain josta voisimme ottaa opiksi toisilta ihmisiltä ja ehkä jotain mitä emme edes haluaisi myöntää itsellemme kaipaavamme.

Uskon, ettei ole sattumaa minkälaisia ihmisiä tapaamme elämämme aikana. Loppujenlopuksi ajattelen että se joksi olemme tulleet on monien ihmisten, elämänkokemuksien, tapahtumien sekä seurausten summaa. Päädyin eräs ilta lukemaan kaverini kirjaa nimeltä "Sydänmagneetti". Vaikka kirja sisältää myös paljon sellaista johon en itse perusta omaa näkemystäni, voin allekirjoittaa muutamia kohtia sen sisällöstä. Uskon että heijastamme ulospäin jotain mitä olemme, jotain mitä kaipaamme ja jotain mitä etsimme. Emme vedä puoleemme vain samankaltaisia ihmisiä, vaan myös niitä jotka kaipaavat sitä mitä meistä säteilee. Ihmiset hakevat tiedostomattomasti toisistaan elämyksiä, tunteita, ja kokemuksia. 

Ympäristöllä on yllättävän suuri vaikutus meihin. Siksi yleensä kun lähdemme pois jostain tutusta ja turvallisesta, sieltä jonne olemme luoneet suurimman osan ihmissuhteistamme ja elämämme - voimme löytää jotain uutta itsestämme. Ei ole varmaankaan tuulesta temmattua, kun ystävien vaihtaessa paikkakuntaa lähimmät ihmiset tuntuvat huomaavan muutoksen kyseisessä ihmisessä. Muistan olleeni monissa keskusteluissa mukana joissa olen itsekin saattanut todeta ihmissuhteen ehkäpä muuttuneen, kenties jopa etääntyneen. Herää kysymys, keitä todella olemme ilman muita ihmisiä. Tarvitsemme muita ihmisiä paljon elämässämme, eihän ihmistä ole luotu elämään yksin. Tarvitsemme kosketusta, sitä että tiedämme jonkun välittävän meistä sellaisena kuin olemme. Uskon, että syvimmät ihmissuhteet syntyvät juurikin silloin - kun löydämme ihmisen jonka edessä voimme paljastaa ne kaikista herkimmät, vaikeimmat, ja loukkaavimmatkin puolemme ja päästää heidät lähelle itseämme. Näitä ihmisiä mulle ovat olleet mun parhaimmat ystävät. Kiitos teille, että ootte jaksaneet mua silloinkin kun oon osannut tehdä teidän elämästä vaikeaa. Uskon, että helpompaa on päästää ihminen fyysisesti lähelle itseään kuin avata sydämensä ja olla täysin rehellinen omista virheistään ja puutteistaan.

"It's easy to take off your clothes and have sex with someone. People do it all the time. But opening up your soul to someone, letting them into your spirit, thoughts, fears, future, hopes, dreams, that is being absolutely naked." Ei ole siis vaikea ymmärtää, että syvimmät arvet muodostuvat niistä suhteista joissa avaamme itsemme väärälle ihmiselle ja päästämme hänet lähelle sitä meidän syvintä herkintä minäämme. Uskon, että on olemassa vahvoja ihmisiä jotka pystyvät olemaan avoimia ja varmoja itsestään monillekin ihmisille. Mutta silti, en epäröi väittää että jokainen meistä on kokenut pienempiä tai suurempia pettymyksiä elämässään jotka ovat saaneet sisimpäämme pienen raapaisun. Toiset meistä ovat parempia peittämään heikkoja kohtiaan, toiset ovat oppineet hyväksymään ne osaksi elämäntarinaansa mutta en usko että kieltäminen, sekä jyrkät mielipiteet tekevät aina ihmisestä henkisesti vahvan toisin kuin joskus saatetaan ajatella.

Mielestäni, vahva ihminen on sellainen joka pystyy ottamaan neuvoja vastaan muilta ihmisiltä tietäen ettei ole itse täydellinen, on avoin muutoksille ja uusille ihmisille, sekä pystyy olemaan onnellinen muiden puolesta. Vahva ihminen tekee itse omat päätöksensä, eikä anna muiden horjuttaa omia arvojaan vaikka ei saisikaan tukea mielipiteilleen. Se että uskaltaa ottaa vastuun itsestään, ja omista tekemisistään tekee vahvaksi. "You’re the only one who has control over your life, and you shouldn’t let anyone take that away from you." Mitä muuta vahvuus on? Sitä, että ei pelkää epäonnistua. Mennyttä et voi enää muuttaa, mutta voit oppia siitä ja uskaltaa tekemään parhaasi joka kerta kun yrität. Mutta kaikista arvokkain neuvo jonka olen kuullut lyhyen elämäni aikana on ettet voi koskaan miellyttää kaikkia ihmisiä. Tämän ymmärtäessä voimme oppia sanomaan ei- tarpeeksi usein, mutta sanomaan kyllä oikeille asioille elämässämme rakkaudesta käsin. Emme enää tarvitse samalla tavalla muilta ihmisiltä tunnustusta ja opimme arvostamaan itseämme enemmän. 

Kuvat: Lookbook/Beatrice G.

Vahvuus ei ole muiden tai itsensä syyttämistä virheen tehdessesäsi. Vahvuutta on kantaa vastuu teoiostaan ja ymmärtää tekonsa seuraukset. Vahvuutta on monissa erilaisissa asioissa ja tavoissa toimia. Toivon voivani joskus itse olla sitä mistä nyt kirjoitan. Ja se onkin tavoitteeni. Joskus saa olla ja pitääkin olla heikko. Mutta tärkeintä on elää. Tulet luultavasti tekemään virheitä ja kohtaamaan monia muutoksia elämässäsi, mutta muutokset tai epävarmat päätökset eivät ole välttämättä askel huonompaan.  Me pelkäämme muutosta, pelkäämme lähteä, pelkäämme tulla takaisin ja pelkäämme olla siellä missä olemme. Mutta kaiken sen keskellä, meillä on joku joka tuntee jokaisen askeleemme, jokaisen liikkemme ja Luoja joka tietää mikä on luodulle parasta johon voimme luottaa kaikissa elämäntilanteisamme. Voimme luottaa siihen että millaisen päivän kohtaammekaan huomenna, se on suuremmissa käsissä. It's a huge blessing! Ihan parasta päivää juuri sulle joka luet tätä!

When everything you've ever been looking for is right in front of you - It's now or it might be never

Kuten olette saattaneet viimeisimmistä teksteistäni huomata, uusi elämäntilanne on saanut mut pohtimaan viime aikoina paljon yksin asumista, uravalintoja sekä nyt myöskin oman blogini nimen merkitystä itselleni. Perustaessani blogin lukioaikoina olin vahvasti sitä mieltä, että elämä on meille annettu sellaisenaan, ja jonka pohjalta päädyin myös tämänhetkiseen nimeen. Siteeraten ensimmäistä postaustani: "Elämä on annettu lahja, joka on täynnä mahdollisuuksia ja valintoja. Olen oppinut sekä nähnyt ettei mitään tulisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Elämä on rajallista, mitä tapahtuu kun kaikki loppuu? Elämää tulisi arvostaa, kuin myös löytää ne ihmiset jotka hyväksyvät sinut, menneisyytesi sekä unelmasi ja kulkevat läpi sen pitkän matkan kanssasi. Siitä siis blogin nimi." Olen edelleen yhtä mieltä siitä, että elämässä tärkeintä on löytää ne kultaakin arvokkaammat ihmiset jotka todella pystyvät seistä vierelläsi huolimatta menneisyydestäsi ja tulevista valinnoistasi vaikka ne veisivät sinua eri tietä pitkin kuin sitä jota muut toivoisivat sinun kulkevan. Mutta jokin on silti muuttunut siinä miten nyt ajattelen.

"Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan,

Istuin viikonlopun aikana ystäväni kanssa viinilasin äärellä vaihtaen pitkästä aikaa ajatuksia ihmissuhteista, unelmista sekä kuluneista vuosista. Jossain kohtaa keskusteluissamme nousi puheeksi se miten elämässä mikään ei tule eteemme useinkaan ilman kovaa työtä, ja uhrauksia. On myös arvokasta, että meistä jokainen on luotu erilaiseksi. Taistellessani itse ristiriidassa omien valintojeni kanssa tuttujen ja turvallisten vaihtoehtojen sekä uhkarohkeiden päätösten keskellä olen joutunut miettimään mitä todella haluan omalta elämältäni. Missä mun on hyvä olla? Mitä todella merkitsee olla onnellinen. Onko se vain hetken tunne siitä kun elämä menee suunnitelmien mukaan, vai onko se myös sitä kun tilanteet muuttuvat ja voit silti sanoa olevasi onnellinen siellä missä tällä hetkellä seisot.

kiirehdi kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan

Henkilökohtaisesti mulle vaikeinta on ollut lähteä lapsuudenkodistani, sekä elää elämää kahden kaupungin välillä. Elämä paikkakunnalla jossa on viettänyt koko lapsuutensa on hyvin erilaista, erityistä sekä jotain jota on helppo kaivata. Kotona on hyvä olla, voi olla oma itsensä ja nähdä ystäviä jotka vielä elävät arkeaan täällä. Ne jotka tuntevat mut jo pidemmältä aikaa, tietävät kuitenkin että olen jo kauan haaveillut matkustelusta, spontaanista elämäntyylistä, ja omien unelmien toteuttamisesta. Onko kukaan koskaan silti sanonut sulle miten yksin sitä välillä tuntee olevansa kaikkien niiden muutoksien keskellä? Monesti puhutaan ulkomailla asumisen hienoudesta, rohkeudesta lähteä ja olla vapaa mutta onko kukaan koskaan kertonut siitä tunteesta kun istut öisessä metrossa yksin, ihmiset vaihtuvat, monia käsiä, jalkoja, huulia, katseita, ja erilaisia elämäntarinoita. Ihmisiä keskeltä elämää. Humalaisia ihmisiä, riitoja maksamattomista laskuista, toivottomia henkäyksiä syvään, sätkän käärimistä Sörnäisten asemalaiturilla. Tyhjyyttä. Ihmisiä etsimässä paikkaansa ympäröivässä maailmassa.

Pelkään että kaikki tähtää sokeesti vaan tulevaan,

Aina unelmien seuraaminen ei ole niin ruusuista minkä kuvan blogikirjoituksista, tai aikakausilehdistä voi saada. Välillä tullessani vanhempieni luo musta tuntuu, että en koskaan haluaisi lähteä täältä. Palatessani takaisin etelään, kotona ei välttämättä odotakaan kukaan. Usein pakatessani tavaroitani viikonlopun jäljiltä pysähdyn nojaamaan vasten käsiäni pidättämään itkua. Ei ole helppoa lähteä kun vihdoin on kerinnyt asettua sinne jossa on. Tiedän kuitenkin, että voin aina palata. Ehkä juuri se saa minut puskemaan enemmän itseäni eteenpäin, se piirre itsessäni joka ei anna periksi nostaa päätään sisältäni ja muistuttaa siitä, että jos haluaa mennä eteenpäin elämässään täytyy olla valmis tekemään muutoksia omassa arjessaan. Ne ovat ehkä pieniä, but must say that he best things take time. 

mun nuolet ei lennä sinne asti mä heitän leivän kerrallaan

Palaten siihen, mistä aloitin kirjoitukseni, näin kolmen vuoden jälkeen voisin sanoa uskovani enemmän lauseeseen "It has not been given" Juuri ne rohkeat päätökset, jotka vievät sut ehkä hetkeksi kauas kaikesta turvallisesta, opettavat eniten ja vievät kohti niitä tavoitteita joita haluamme saavuttaa. On myös tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka tsemppaavat sua kasvaamaan ja juoksemaan sinne jonne juuri sun kuuluu juosta. Elämässä tapaa niin monia ihmisiä, jotka tulevat suhtautumaan siihen että joku uskaltaa tavoitella jotain suurempaa todella negatiivisesti. Valitettavasti olen kohdannut ihmisiä, joilla on tapana painaa muita alaspäin nostamalla itseään tällä tavoin ylöspäin. Se on mielestäni väärin, ja se on yleensä myös narsististen ihmisten ominainen luonteenpiirre. Jokaisessa meistä on niitäkin piirteitä, ja on inhimillistä tuntea joskus olevansa kateellinen tai vaikeaksi olla onnellinen toisen puolesta jos omassa elämässä kamppailee vaikeiden asioiden kanssa. Ymmärtänette siis, mikä ero näillä kahdella on.

Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta koko metsä voi kadota,

"The most beautiful discovery true friends make is that they can grow seperately without growing apart"  Mikä onkaan hienompaa, kuin huomata että silloinkin, kun olet kaukana kaikesta löytyy edelleen niitä ihmisiä jotka jaksavat uskoa suhun silloin kun susta itsestä tuntuu että oot ihan valmis luovuttamaan. Haluan olla kannustamassa mun ystäviä kohti niiden unelmia, ja kasvamaan ihmisinä. Tiedän, että mäkin vielä haluan asettua, haluan elää arkipäiväistä arkea, ja asua yhdellä paikkakunnalla. Haluan löytää ihmisen jonka vierestä herätä jokainen aamu auringon pilkottaessa sälekaihtimien takaa. Haluan rakastaa. Tiedän, että sen aika tulee vielä, there's no need to hurry. Mutta vielä toistaiseksi mä juoksen kunnes on aika pysähtyä. Uskaltakaa tavoitella jopa niitä hulluimpia unelmianne. Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle teistä!

Mut jos sä näet vaan metsän et ehkä huomaa puuta hienointa"

-Haloo Helsinki