Black & White

Omistan tämän postauksen puhtaasti yhdelle suurimmista rakkauksistani, sisustukselle. Koska tällä hetkellä mun todella täytyisi seurata kehityspsykologian luentoa ja tehdä muistiinpanoja, niin löysimpäs iteni taas sisustuksen ihmeellisestä maailmasta haaveilemasta. Takana on nyt 7 kuukautta asumista omillaan täälä pienessä yksiössäni, jota olen kaiken maailman konsteilla yrittänyt saada näyttämään mun kodilta. Ja tämä työmaa muuten jatkuu edelleen. Nyt todella ymmärrän miltä tuntuu tienata, ja tuntea nahoissaan kun palkkapäivänä yli puolet rahoista lähtee tililtä juuri sinne tullessaan. Kiitos tervetulotoivotuksesta aikuisuuteen valtio. En edes halua miettiä kuinka paljon rahaa joka kuukausi puhallan kuin ilmaan asuessani vuokralaisena.

Opiskelijana täälä ainakin välillä jääkaapissa vilkkuu välillä pelkkä valo. Tai, no mullahan ei siis ole valoa jääkaapissa. Joka kuukausi silti oon yrittänyt pihistää siitä vähästä, ja piristää jotenkin tätä pientä luukkua. Mulle tärkeintä on käytännöllisyys, sekä ajattomuus. Ostan mieluiten klassisia juttuja joita pystyn hyödyntämään joskus tulevaisuudessa myös omassa kodissani. Tässä pieni kollaasi asioista joista tällä hetkellä haaveilen!

Rakkaudella, Ida

I never knew what freedom was until I learned what prison means, my life will always have a hole if You are not the center piece

Kiitollisuutta. Hiljaista kiitosta. Sisästä iloa, onnen kyyneliä, kamppailua itsensä kanssa ja itsensä voittamista. Perhosia vatsassa, lauleskelua kerrostalon hiljaisuuden jälkeen. Arkipäivän rutiineita, rauhallisia aamuja, pitkiä katseita, ja onnellisuuskohtauksia. Monena vuotena kesä on ollut mun koko vuoden kohokohta, mutta tänä vuonna mä odotin näitä hämärtyviä iltoja, kynttilöitä, paksuja villahuiveja, ja kotona vietettyjä hetkiä vain musiikin kera.

Viime kesä opetti mulle paljon siitä, miten tärkeää onkaan oppia kuuntelemaan itseään. Ei ainoastaan siinä mitä sä elämältä haluat, vaan myös siinä missä menee sun rajat ja jaksaminen. Välillä musta tuntui, että en vaan jaksa enää. Konkreettisesti vietin juhannusviikonlopun sairaalassa tutkimuksissa väsyneempänä kuin koskaan. Mutta aina talven jälkeen tulee kevät. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.Vaikka se vaatisi meiltä hetken kärsivällisyyttä. Jos jokin ei tunnu hyvältä, se ei usein sitä ole. On pelottavaa päästää irti asioista, jotka ovat tulleet meille tutuiksi ja turvallisiksi. Tänä kesänä opin, että ne asiat jotka tuntuvat meille helpoilta ja tutuilta poluilta eivät aina ole niitä kestävimpiä. Ne eivät ole niitä polkuja, jotka kantavat. Jos haluamme lopputuloksen olevan erilainen kuin aikasemmin, meidän on toimittava eri tavalla. Vaikka se pelottaisi ja saisi meidät heikoiksi.

Tullakseen vahvaksi, on tultava heikoksi. Uskallettava katsoa silmiin omia pelkojaan, päästettävä irti menneisyydestään, annettava itselleen anteeksi, kohdattava oma häpeänsä. Opittava rakastamaan itseään eniten epäonnistuneena, annettava itselleen lupa olla juuri sellainen kuin on, otettava vastuu itsestään ja omista tunteistaan. On annettava pelolle lupa tulla pimeästä, jotta valo voisi tehdä sen tyhjäksi. Antaa Rakkaudelle lupa eheyttää. Pitkästä aikaa, mun on helppo hengittää. Mä oon onnellinen. Itken ilosta, että just nyt mun vierellä kulkee ystäviä, jotka tukee sitä naista keneksi haluan kasvaa. Mun vierellä kulkee nyt mies, joka hyväksyy mut juuri tälläisenä. 

Ihanaa keskiviikkoa.